Sankarit päättivät kulkea yöllä, välttääkseen tarpeetonta huomiota. Heidän matkansa johti heidät kohti ikiaikaista taistelukenttää, jossa Pelenekeka oli kaatunut. Tieto siitä, että alueella liikkui valtavia hiekkakäärmeitä, sai heidät pysymään varuillaan. Ensimmäiset yöt sujuivat ilman suuria tapahtumia, vaikka myrsky yritti hidastaa heidän kulkuaan.
Matkallaan sankarit huomasivat jotain omituista: muurahaiset rakensivat kekojaan oudoiksi, pitkulaisiksi soikioiksi. Furidan kiinnitti tähän huomiota, mutta Mircorof yritti tutkia kekoa miekallaan, kunnes Aolanin sisko esti häntä. “Mitä oikein puuhaat?” hän tiuskaisi. Seurue päätti jättää muurahaiset rauhaan, mutta ilmiö jäi vaivaamaan heitä.
Joen ylitys muodostui odotettua hankalammaksi, mutta lopulta seurue onnistui pääsemään yli. Furidan nousi yhä enemmän taktiseen johtajan rooliin, kun taas Aolani ja valkohiuksinen haltia alkoivat keskustella enemmän keskenään. Yön aikana nähtiin kahden kultaturkkisen ketun kaivavan maata, mutta seurue ei pysähtynyt tutkimaan niitä tarkemmin.
Lopulta saavuttiin taistelukentälle. Pelenekeka sai yhä selvemmin tuntemuksia ruumiinsa sijainnista. Kun Mithion ja Mircorof haistoivat polttopuun hajua, he lähtivät tutkimaan ja löysivät nuotiopaikan, jossa lepäsi kahdeksan hahmoa. Samankaltaisia leirejä havaittiin myös ympäristössä. Seurue päätti jakautua ryhmiin ja hyökkätä yllättäen. Taistelun lopputuloksena valtaosa vihollisista antautui, muutma pakeni ja muutama sai surmansa. Haavoittunut kaivosryhmän johtaja paljasti, että he olivat kaivamassa artefakteja ja luita alueella.
Taistelun jälkeen Thaan kuulusteli kaivosryhmän johtajaa, vanhaa partaista miestä. Johtaja paljasti, että he olivat kaivamassa artefakteja ja luita alueella. Lisäksi vanha mies kertoo, että he olivat löytäneet lännestä riimuin sinetöidyn holvin ja että sen merkinnät johdattivat heidät tähän paikkaan. Hän vakuutti toimineensa omasta aloitteestaan.
Kun seurue löysi mustan pyramidin, he käyttivät erilaisia keinoja paikantaakseen Pelenekekan ruumiin. Ilmajauheita leviteltiin ja tärähdyksiä laskettiin, kunnes he saivat kaivettua esiin pyramidin oviaukon. Deimos ja Mircorof avasivat oven, ja sisältä löytyi sarkofagi, josta kuului raapivaa ääntä. Kun sarkofagi avattiin, ruumis nousi hitaasti ylös, ja Pelenekekan irtonainen pää kiinnittyi kolmella nopealla pyörähdyksellä takaisin vartaloon. Hän venytteli jäseniään ja nappasi sauvansa takaisin itselleen, vaikka Deimos yritti sitä hetken estää.
Miehet, jotka olivat kaivamassa hautoja, olivat järkyttyneitä näkemästään. Furidan piti heille rauhoittavan puheen, mutta lisäksi sankariseurue alkoi esittää vaatimuksia. He käskivät kaivajia jatkamaan työtään ja vihjasivat, että petturuus johtaisi hengellisiin kostotoimiin. Furidan kuitenkin heitti johtajalle myös mithrilkolikon. Sankarit jatkoivat matkaa pohjoiseen ja Pelenekeka otti mukaansa myös herätetyn aaveen, joka oli ilmestynyt hautausriitin aikana. Aave, joka oli muinaisen naisen henki, oli aluksi hämmentynyt kohtalostaan mutta suostui seuraamaan Pelenekekaa, joka otti sen vastuulleen.
Matka vei heidät valtavien vuorten juurelle, ja lintujen tiedustelun kautta selvisi, että kiipeäminen oli ainoa keino päästä eteenpäin. Paikalliset sienestävät asukkaat kuitenkin vihjasivat, että sienet pitivät aavikkokäärmeet loitolla ja että seinämää pystyy jostain kohtaa kiipeämään.
Pelenekeka kertoi, että hän on löytänyt useita henkiä alueelta. Henget sanovat, että he eivät halua mennä ylös vuorille. Pelenekeka toteaa, että hän käy vielä ystävystymässä muiden henkien kanssa. Ennen lähtöään Pelenekeka halusi kuitenkin vielä nostattaa seurueen tunnelmaa. Hän loi esiin tanssivan hahmon, pienikokoisen, monikätisen olennon, joka alkoi laulaa. Se sai osan seurueesta hyvälle tuulelle, mutta Thaan, Deimos, Prinssi ja valkohiuksinen haltia suhtautuivat siihen varauksella. Muut nauroivat ja tanssivat mukana.
Seurue jakautui kahtia ja osa meni paikallisten kylään, joka oli eristäytynyt yhteisö karuilla seuduilla. Vieraat otettiin vastaan varovaisesti, ja heidän tuli tavata johtaja, mutta Thaan onnistui neuvottelemaan niin, että he pääsivät tapaamaan suoraan Marmairielin, taitavan kiipeilijän. Marmairiel oli ensin sitä mieltä, että johtajaan tulisi tutustua, mutta suostui lopulta johdattamaan heidät vuorelle tapaamatta johtajaa, mahdollisesti koska valloittava Mircorof oli tehnyt vaikutuksen.
Mircorof yrittää saada Marmarielia kertomaan, että mikä sai hänet tulemaan pohjoiseen. Marmariel sanoo, että asui pääkaupungissa mutta kyllästyi johonkin siellä ja päätyi tänne. Mircorof kertoo Marmarielille mistä on kotoisin. Yöllä Juthab herättää Mircorofin, Thaanin ja Deimoksen ja sanoo, että leirin ohitse kulkee pian ihminen. Mircorof herättää Marmarielin, joka tervehtii naista ja toteaa tämän olevan yleinen reitti.
Seuraavana päivänä seurue ei koe mitään erityistä, mutta illalla he saapuvat seinämälle. Marmariel sanoo, että lähellä on pieni kanjoni, mistä pääsee kiipeämään ylös. Seurue leiriytyy ja odottaa seuraavaa päivää, jolloin he pääsisivät aloittamaan kiipeämään.
Marmariel kertoo, että kolmas retkikunta on kulkenut rauniokylän ohitse vuoristolle ja he ovat keskustelleet rauniokylän porukan kanssa. Retkikunta hakeutui itään.
Kiipeäminen oli uuvuttavaa ja vaarallista. Jyrkät kallioseinämät tarjosivat vain kapeita jalansijoja, ja pienikin virhe voisi tarkoittaa putoamista. Väsymys alkoi painaa, ja kylmä tuuli teki otteista epävarmoja. Eräässä kohtaa Aolani lipesi hetkeksi, mutta onnistui viime hetkellä tarttumaan kalliosta. Furidan varmisti, että kaikki olivat köysillä sidottuina toisiinsa, mikä vähensi riskiä, mutta teki etenemisestä hidasta. Yön lähestyessä sankarit joutuivat etsimään pienen tasanteen, jossa he pystyivät lepäämään. Tihkusade teki kallion pinnasta petollisen liukkaan, ja Mircorof huomasi, kuinka yksi kivi murtui hänen jalkansa alta. Vain nopea reaktio pelasti hänet putoamiselta.
Lopulta sankarit saavuttivat huipun ja näkivät edessään laajan aavikon, jonka hiekka oli vaaleanpunaista ja kevyttä. Marmairiel jätti heidät tässä vaiheessa, mutta toivoi näkevänsä heidät vielä uudelleen. Mircorof pyysi häntä olemaan kertomatta muille heidän olinpaikastaan. Mithion luo maamerkiksi maakummun paikalle mistä pääsee kiipeämään alas.
Yöllä Mithion ja valkohiuksinen haltia havaitsi kahden kilometrin päässä liikkuvan valtavan puun, jossa kiilteli kristallimaisia muodostelmia. Tämä oli jotain täysin odottamatonta. Seurue valmistautui varovasti kohtaamaan uuden mysteerin, harmi että Pelenekeka ei ollut enää heidän joukossaan.