Vankilaan käy sankareiden tie 

Sankarit ja Umbarilaiset ovat paenneet hiekkapirua noin 400 metrin päähän. Mithion ja Mirinda kuitenkin nähtiin johdattavan siviilejä pois taistelusta eri suuntaan kuin minne muu joukko lähti. Aolani ja Aolanin sisko ovat kadoksissa. 

 

Thaan sanoo, että nyt ainoa vaihtoehto on paeta mustasta maasta nopeasti Helmiäisvuorille, missä odottaa Umbarin laivasto. Furidan ei kuitenkaan ole valmis jättämään Mithionia ja Mirindaa jälkeen. 

 

Seurue tekee suunnitelman, että Thaan ja Umbarilaiset lähtevät sankareiden ostamalle huvivenesatamaan ja sieltä seurue purjehtii Helmiäisvuorille. Muu porukka, eli Mircorof, Furidan, Deimos ja Juthab lähtevät etsimään Mithionia, Mirindaa, Aolania ja Aolanin siskoa. Mircorof pyytää Umbarilaisilta torvea, millä he voivat antaa signaalin, että omat ovat tulossa satamaan ja että on turvallista tulla. Etsintäporukka lähtee jäljittämään Mithionia ja Mirindaa juosten. Joukko ratkeaa kahtiin: Furidan ja Mircorof ehtivät edelle muutaman sadan metrin ja Juthab ja loukkaantunut Deimos jäävät hieman jälkeen. 

 

Muutamien minuuttien päästä lähdöstä Deimos ja Juthab törmäävät epäonnekseen Kuningasperheen suojelijaan, leijonaan, joka vihreillä hehkuvilla silmillään tuijottaa Deimosta ja käskee tätä antautumaan. Deimos laskee aseensa ja samalla hän huutaa Furidanille ja Mircorofille, että leijona on täällä. 

 

Furidan ja Mircorof lähtevät juoksemaan täyttä vauhtia Deimoksen ja Juthabin luokse. Leijona lähtee juoksemaan Furidania vastaan, mutta jostain syystä kesken matkan päättääkin lähteä takaisin ja hyökätä Deimoksen kimppuun. Leijona kuitenkin kompuroi ja Furidan melkein saa leijonan kiinni, jolloin leijona päättääkin paeta paikalta. 

 

Lähes heti kun etsintäpartio on kerääntynyt taas yhteen he kuulevat Umbarin torven. Mircorof vastaa torven soittoon ja Thaan ja Umbarilaiset tulevat paikalle. Thaan sanoo, että he kuulivat huudot ja tulivat auttamaan sankareita. Sankarit kuitenkin sanovat, että leijona lähti jo karkuun. Pian seurue kuulee Aolanin pillin ja he menevät Aolanin luokse. 

 

Aolani ja Aolanin sisko ovat muuttuneet taas takaisin ihmismuotoon ja he alkavat tivaamaan sankareilta, että mitä ihmettä he ovat tehneet. Leijona on kertonut Aolanille ja Aolanin siskolle, että sankarit olivat yrittäneet tappaa ruhtinaan ja kuningatar äidin. 

 

Sankarit sanovat, että näin tosiaan oli käynyt ja he syyttivät noitaa tästä kaikesta. Hän oli lumonnut Thaanin ja Deimoksen ja saanut heidät tekemään asioita mitä he eivät olisi tehneet muuten. Sankarit myös kertovat että noita on tapettu ja että lumous pitäisi olla ohi. Aolani ja Aolanin sisko ovat sitä mieltä, että noita oli kuitenkin myös heidän puolellaan ja ihmettelevät tilannetta yhä. 

 

Hetken keskustelun jälkeen sankarit tulevat siihen lopputulokseen, että Aolani ja Aolanin sisko voisivat muuttua panttereiksi ja auttaa heitä jäljittämään Mithionin ja Mirindan. Vain Aolanin sisko kuitenkin onnistuu muuttuman pantteriksi, hän saakin vainun heti ja alkaa johdattamaan etsintäporukkaa heidän peräänsä. Sankarit löytävät Mithionin, Mirindan ja siviilit hetken etsintöjen jälkeen. 

 

Mithion kysyy “Mitä helvettiä siellä oikein tapahtui?” Mircorof ja Furidan yrittävät selittää tilanteen ja sanovat myös, että Deimos heitti hiekkapirun ruhtinaan päälle. Mithion ei ole uskoa korviaan. 

 

Etsintäpartio sanoo, että nyt meidän täytyy lähteä nopeasti täältä pois. Siviilejä he kehottavat kävelemään lähimpään kylään, mutta siviilit eivät suostu lähtemään yksin vaan haluavat pysyä porukan mukana. Sankarit sanovat, että ette ole turvassa meidän kanssa, mutta suostuvat kuitenkin siihen että siviilit tulevat hetken matkaa heidän kanssaan. 

 

Etsintäpartio lähtee samaan suuntaa mihin Umbarilaiset lähtivät ja saavuttavatkin heidät kohtalaisen pian. Mircorof huomaa, että kaikki eläimet ikään kuin vakoilee heitä. Hän kertoo muille asiasta ja muutkin huomaavat saman. Porukka yrittää paeta Mustasta maasta, mutta huomaavat pian että suuri ratsujoukko on saartanut heidät. 

 

Tässä vaiheessa Mircorof, Furidan, Juthab, Mithion, Mirinda, Aolani ja Aolanin sisko päättävät antautua. Umbarilaiset päättävät ottaa taisteluvalmiuden, mutta hekin luovuttavat kun huomaavat, että mitään ei ole tehtävissä. Sankarit otetaan kiinni ja sidotaan. Pian heiltä kysytään, että missä Deimos ja Thaan ovat – sankarit eivät kuitenkaan tiedä, vaan sanovat että he olivat viimeeksi Umbarilaisten kanssa. Mustan maan armeija alkaa etsimään Deimosta ja Thaania alueelta. Sankareiden päähän laitetaan pussit ja heitä aletaan kuljettamaan jonnekin. Jonkun ajan kuluttua sankarit löytävät itsensä vankisellistä, jokainen heistä on yksin omassa sellissään. 

 

Sankarit viruvat vankilassa kädet kahlittuina ja kaikki omissa yksityisissä vankiselleissään. Heille tuodaan kuitenkin ruokaa ajoittain, joten oltavat voisivat olla pahemmatkin. Mircorof huhuilee käytäville, että olisiko muut lähistöllä, ainoa vastaus on jonkun hullun ujellus. 

 

Mircorof saa kuitenkin apua jääkuningattarelta. Tämä vapauttaa Mircorofin ja päästää hänet Furidanin selliin. Mircorofilla on ehdotus Furidanille: auta häntä vapauttamaan Fhulin hallitsija ja vanno vala jään mahdille, niin jääkuningatar auttaa sankarit pois vankilasta. Jäävalan vannominen vaatii sen, että kaksi jääpuikkoa lyödään molempiin silmiin. Furidan kieltäytyy ja Mircorof sanoo, että hän lähtee hoitamaan tehtävää vaikka yksin jos kukaan ei lähde hänen mukaansa. Furidan ei silti suostu valan vannomiseen. Mircorof poistuu Furidanin sellistä ja Furidanin sellin ovi menee takaisin kiinni. 

 

Muutama päivä myöhemmin Furidanin sellin ovi aukeaa taas uudestaan ja ovesta huhuilee Deimos, joka on taikonut itsensä näkymättömäksi. Hän kertoo, että hän ja Thaan ovat päässeet karkaamaan ja heillä on suunnitelma vankilasta ja kaupungista pois pääsyksi. Deimos myös sanoo, että hän näki Mircorofin kävelevän käytävällä jonkun jääportaalin läpi, joten hän uskoo, että Mircorof on päässyt jo pakoon vankilasta. 

 

Kun Deimos on kertonut suunnitelman Furidanille he sopivat, että Furidan jää yhä selliin siksi aikaa, että Deimos saa paikannettua myös muut sankarit. Tähän operaatioon menee muutama päivä ja viimein Deimos tietää kaikkien muiden paitsi Mircorofin sijainnin. Sankareista muut ovat vankityrmissä, muutamalla eri tasolla, mutta Mirinda on korkealla tornissa omassa lukitussa huoneistoissa kotiarestissa. 

 

Aolani käyttää taikaa, millä hän pystyy ottamaan perhosen haltuunsa ja hän lentelee ympäri vankilaa ja linnaa sen kanssa kartoittaen samalla mahdollisia ulospääsyjä. Hän löytääkin ulospääsytien, mikä vie aina kaupungin muurien tuntumaan. Sankarit saavat myös tietää, että heidän oikeudenkäyntinsä on määrä tapahtua kolmen päivän päästä. 

 

Sankarit päättävät, että he karkaavat viimeisenä iltana ennen oikeudenkäyntiä. Mithion on onnistunut pitämään itsellään pusseja, missä on erilaisia aineksia ja yksi niistä aiheuttaa kovan ilmaräjähdyksen. Hän keksii, että tällä hän saa tainnutettua Mirindan huoneiston vartijat ja samalla varmaankin räjäytettyä Mirindan huoneiston lukitun oven auki. Thaan käskyttää taialla yhtä vartijaa ottamaan Mithionin antaman pussin ja viemään sen linnan torniin missä Mirindaa pidetään, sekä heittämään sen tornin vartijoiden päälle. Vartija tekee työtä käskettyä ja pussi räjäyttää huoneen niin kovin että kaikki vartijat kuolevat tai menettävät tajuntansa sekä ovi lentää auki. Mirinda saadaan pelastettua. 

 

Samaan aikaan Furidan, Deimos ja muut Umbarilaiset, mitkä sankarit ovat saaneet vapautettua, käyvät vankilan vartijoiden kimppuun ja tappaa heidät yksi porukka kerrallaan. Kahakassa menetetään valitettavasti myös ainakin 3 Umbarilaista ja yksi Umbarilainen menettää sukukalleutensa, mutta selviää juuri ja juuri kuitenkin hengissä. Kun vanginvartijat ovat kaikki voitettu sankarit pääsevät jatkamaan käytävälle, mistä on pääsy ulos kaupungin muureille.