Deimoslaisuus

Pahimmat herrojen ja orjien väliset kahakat kaupungissa ovat laantumassa, ja sankarit alkavat lujittamaan valtaansa. Deimos julistetaan kuninkaaksi ja Thaan alkaa kehittämään uskontoa, deimoslaisuutta, jolla kansa saadaan helpommin hyväksymään uudet ruhtinaansa.

Palatsin portailla pidetään messu, jossa uusi uskonto esitellään. Paikalle on saapunut noin 500 orjaa; vähemmän kuin mitä sankarit toivoivat. Thaan johtaa messuja ja sekä Thaanin että Deimoksen päälle on heitetty loitsut, joiden tarkoitus on saada heidät näyttämään mahtavilta. Jokin tuntuu loitsuissa kuitenkin epäonnistuneen, sillä valokehät näyttävät oudon harmailta.

Thaan kertoo orjille, että sankarit ovat pohjoisen jumalia ja luvatut vapauttajat; jumalat ovat kuulleet orjien rukoukset. Orjien joukossa on kuitenkin yksi joka esittää epäillyksensä ja kysyy missä luvatut ihmeet ja aarteet ovat? Thaan yrittää vakuuttaa, että nämä ovat tulossa. Samalla Mithion yrittää luoda pienen esityksen ampumalla vasaman miekastaan, mutta jostain syystä loitsu ei onnistu. Mithion näkee parhaaksi muuttua varjomaiseksi ja lähestyy yleisössä ollutta epäilijää, joka lähtee karkuun nähdessään lähestyvän varjomaisen Mithionin.

Furidan ja Thaan alkavat värväämään papistoa ja sotureita, kun Aolani jäljittää minne epäilijä lähti karkuun. Aolani paikantaa talon jonne lintu kertoi epäilijän lähteneen ja Mithion sekä Mircorof lähtevät varjokaartilaisten kanssa pidättämään miehen ja kaikki ketkä talossa oleskelevat. Yhdellä pidätetyistä miehistä on silmäänpistävät rokoarpiset kaasvot, ja hänet tunnistetaan olleen eilen palatsissa.

Alustavan kuulustelun jälkeen miehet vangitaan ja viedään palatsille jossa kuulustelut jatkuvat. Kuulusteluissa selviää, että miehet ovat osaa vastarintaa joka on yrittänyt syöstää herroja pois vallasta. Heitä johtaa pitkä kiharahiuksinen mies jota kutsutaan ”äidiksi”, joka ilmeisesti kuuluu ylempään herrakansaan.  Mies kertoo myös, että vastarinnalla on kaksi kokouspaikkaa; varsinainen ja varapaikka, ja kohta olisi tarkoitus pitää jäälleen kokous. Lisäksi selviää, että yksi herrakansaan kuuluvista oli aikaisemmin majoittanut ”noitaa” paikassa nimeltä ”omenatarha”, jossa noita teki myös jonkinlaisia kokeita. Kyseinen herrakansan mies on yksi aatelisista joka sankareilla on vangittuna. Rokoarpinen mies näyttää pelkäävänsä henkensä edestä, sillä ”äidillä” on vakoojia kaikkialla. Sankarit antavat miehen poistua kaupungista hevosella ja ruoalla, ehtona ettei hän koskaan palaa.

Palatsin henkilökuntaa kuulustellaan koskien ”äitiä”, mutta kukaan ei osaa sanoa kuka tämä henkilö voisi olla. Sankarit päättävät ohjata viestikiven avulla vastarinnan seuraavan tapaamisen tapahtumaan varapaikalla, joka sijaitsee kaupungin alla olevassa labyrintissa. Varapaikalle sankarit suunnittelevat väijytyksen, tarkoituksena vangita ”äiti”.